Demoni sisälläni

Tuntuu,

kuin olisin ansainnut kaiken,
tämän yksinäisyyden ja
     kylmän pimeyden.

Tuntuu,
kuin olisin paholainen kaikessa
hänen ilkeydessä, surussa,
      tässä elämässä turhassa.

Tuntuu,
kuin en osaisi enään olla kiltti
niille jotka sen ansaitsisivat,
   vaan ystäväni ympäriltäni
      pikku hiljaa katoavat.

Olen demoni,
paholainen,
ilkeyden irvikuva.

Tuntuu,
etten osaisi enään olla aikuinen,
se omituinen, se yksinäinen,
  se niin sanottu ihminen.

Ehkei tänään, ehkei huomenna

Miksei elämä voi olla helpompaa,
jotain kauniimpaa ja suurempaa.
Kaiken pitäisi olla täydellistä,
ja elämässä pitäisi menestyä.

Ei se ole niin helppoa ollenkaan,
kaikki huudetaan kahteen kertaan.
Ehkä huomenna sitten onnistun,
löydän ehkä onneni tuhlatun.

Hirviöni voisin tänään piilottaa,
tai katsoa sitä silmiin suoraan.
En ole oikeasti tälläinen ihminen,
voin olla parempaa, tiedän sen.

Mutten tänään, ehken huomenna,
jonain päinänä, selkä suorana.
Silloin kun voin taas hengittää,
ja ajatukseni paperille piirtää.